Hurjaa kun ei pariin päivään ehdi päivittämään ja tuntuu jo siltä ettei voi muistaa kaikkea mitä nähty ja koettu.
Maanantai Niagaralla sujui kosteissa merkeissä, heti aamusta nousimme Maid of the Mistin kyytiin ja suuntasimme kuohuihin. Turhaan eivät tätä laivareissua kaikki suositelleet, se on ehdottomasti paras tapa kokea putousten mahti (okei, helikopteri saattaisi olla yhtä hyvä mutta siihen ei nyt ollut rahaa aikaa)
Märkinä mutta onnellisina pakkauduimme autoon ja ajoimme Niagara-joen yli Kanadan puolelle. Näkymä oli vähintään yhtä vaikuttava kuin USA:n puolelta. Ehdimme viettää uudessa maassa kokonaista 2,5 tuntia ennen kuin palasimme yllättävän helppojen rajamuodollisuuksien jälkeen Amerikkaan.
Matka jatkui kohti Pennsylvaniaa ja parista reippaasta matkapäivästä uupuneina päätimme majoittua aikaisin ja ottaa rauhallisemman illan. Sopivan matkan päässä oli Erien kaupunki ja sieltä löytyi majapaikka Travelodgesta hieman kaupungin ulkopuolelta. Lähdimme tutkimaan Erietä, joka osoittautui varsin kuolleeksi. Onnistuimme vielä eksymäänkin, ja suhde navigaattoriimme Jamesiin oli koetuksella. Pääsimme kuitenkin sopuun Jamesin kanssa ja suuntasimme Presque Islelle, niemimaalle keskellä Erie-järveä. Auringonlasku niemimaan rannalta oli etsimisen arvoinen näkymä ja pakkohan sitä oli varpaat kastella yhdessä suurista järvistä. Erien yöelämään pettyneinä palasimme hotellille, jonka baarista löytyikin sitten menoa ja meininkiä sekä 3 dollarin rommikola.
Seuraavana aamuna nukuimme myöhään ja missasimme hotellin hintaan kuuluvan aamiaisen joten lähdimme etsimään ruokapaikaa Eriestä. TGI Fridaysista saimme vinkin Cracker Barrel -nimiseen paikkaan, joka osoittautui Löydöksi. Aamiainen oli hyvää ja sitä oli riittävästi, ja paikan sisustus henki amerikkalaista maalaistunnelmaa – vaikkakin keinotekoisesti tehtyä. Ravintolan yhteydessä oli myös kauppa, jonka halloween-osaston olisimme tuoneet kotiin jos vain matkalaukkuihin mahtuisi rajattomasti.
Aamiaisen jälkeen kävimme Wal-Martissa tankkaamassa matkaevästä sekä muuta tarpeellista tavaraa. Takaisin tien päälle ja reilun tunnin ajon päästä saavuimme Clevelandiin. Lonely Planet vinkkasi käymään toisen maailmansodan aikaisessa sukellusveneessä USS Codissa, ja vinkki oli loistava! Kierros sukellusveneessä oli elämys, tosin ei ehkä suositeltavaa ahtaanpaikankammoiselle, sen verran kapeista putkista jouduimme sujuttautumaan.
Aivan sukellusveneen vierestä löytyi Rock ‘n Roll Hall of Fame, syymme pysähtyä Clevelandiin, eikä rokin mekka pettänyt. Ainoa moka oli, että mennessämme museoon oli aikaa sulkemiseen enää puolitoista tuntia, eikähän se riittänyt mihinkään. Ehdimme koluta perusnäyttelyn melko perusteellisesti, mutta kaikki erikoisnäyttelyt jäivät näkemättä ja pakollisessa gift shopissakin oli turhan vähän aikaa, vaikka se olikin auki puoli tuntia pitempään kuin itse museo. Liian lyhyestä ajasta tämä oli ehdottomasti yksi matkan kohokohtia tähän mennessä.
Kellon lähestyessä kuutta lähdimme hakemaan myöhäistä lounasta tai aikaista illallista ja löysimme jostain Clevelandin lähiöstä Michael’s Restaurant -nimisen pienen perheravintolan. Ruoka oli ok ja annokset valtaisia, mutta paikka ei ehkä ole etsimisen arvoinen. Hyvä niin, koska emme varmaan sinne uudestaan löytäisi.
Clevelandissa hylkäsimme tutun ja turvallisen I-90 tien ja lähdimme seikkailemaan toisella Erie-järven niemimaalle ja etsimään niemen kärjessä olevaa Marblehead Lighthousea. Majakan löysimme ja auringonlaskun punaiseksi värjäämässä illassa se oli hieno näky. Ajo majakalta takaisin olikin sitten vähemmän hauskaa. Minkäänlaista highwayta ei löytynyt läheltäkään ja lopulta ajoimme pimeässä pikkutiellä keskellä ei mitään… Toledon läheltä löytyi vihdoin pelastus sivistyksen ja Comfor Inn -hotellin muodossa. Uupuneina kaaduimme sänkyyn melkein saman tien.
Aamulla nautimme hotellin aamiaisen johon kuuluivat itsepaistetut vohvelit, nam. Ruokakaupan ja kahvitankkauksen jälkeen teimme pienen kierroken Toledossa koska emme heti löytäneet takaisin moottoritielle. Indianan puolelle päästyämme päätimme tehdä “pienen koukkauksen” Michiganin puolelle. Siihen meni puolitoista tuntia. Amerikka on suurten välimatkojen maa ja se tuli taas todistettua varsin konkreettisesti. Saimme kuitenkin uuden osavaltion listaan ja hienot kuvat keskellä maissipeltoa joten viivytys ei jaksanut harmittaa.
Iltapäivällä saavuimme Chicagoon pahimpaan ruuhka-aikaan, liikenne kaupungin sisääntuloteillä liikkui mateluvauhtia. Meidän turistien verenpainetta ruuhka ei saanut nousemaan, oli liian kiire tuijottaa kaupungin skylinea suu auki. Pienen navigaattori-säädön jäkeen (James ei taaskaan ollut aivan yhteistyöhaluinen) majoituimme Travelodge-hotelliin, joka ei ehkä tasoltaan ole huikeinta tarjontaa mutta sijainti on ihanteellinen: Chicagon keskustan Loop-juna kulkee aivan hotellimme vierestä ja nähtävyydet ovat kävelymatkan päässä.
Lisää Chicagon ihmeistä ja kuvapäivitys tähän postaukseen seuraa myöhemmin, nyt on aika lähteä katsomaan kaupunkia!
mailit so far: n. 1200
osavaltiolaskuri: 7
