Maanantai Niagaralla sujui kosteissa merkeissä, heti aamusta nousimme Maid of the Mistin kyytiin ja suuntasimme kuohuihin. Turhaan eivät tätä laivareissua kaikki suositelleet, se on ehdottomasti paras tapa kokea putousten mahti (okei, helikopteri saattaisi olla yhtä hyvä mutta siihen ei nyt ollut rahaa aikaa)

Märkinä mutta onnellisina pakkauduimme autoon ja ajoimme Niagara-joen yli Kanadan puolelle. Näkymä oli vähintään yhtä vaikuttava kuin USA:n puolelta. Ehdimme viettää uudessa maassa kokonaista 2,5 tuntia ennen kuin palasimme yllättävän helppojen rajamuodollisuuksien jälkeen Amerikkaan.

Matka jatkui kohti Pennsylvaniaa ja parista reippaasta matkapäivästä uupuneina päätimme majoittua aikaisin ja ottaa rauhallisemman illan. Sopivan matkan päässä oli Erien kaupunki ja sieltä löytyi majapaikka Travelodgesta hieman kaupungin ulkopuolelta. Lähdimme tutkimaan Erietä, joka osoittautui varsin kuolleeksi. Onnistuimme vielä eksymäänkin, ja suhde navigaattoriimme Jamesiin oli koetuksella. Pääsimme kuitenkin sopuun Jamesin kanssa ja suuntasimme Presque Islelle, niemimaalle keskellä Erie-järveä. Auringonlasku niemimaan rannalta oli etsimisen arvoinen näkymä ja pakkohan sitä oli varpaat kastella yhdessä suurista järvistä. Erien yöelämään pettyneinä palasimme hotellille, jonka baarista löytyikin sitten menoa ja meininkiä sekä 3 dollarin rommikola.

Seuraavana aamuna nukuimme myöhään ja missasimme hotellin hintaan kuuluvan aamiaisen joten lähdimme etsimään ruokapaikaa Eriestä. TGI Fridaysista saimme vinkin Cracker Barrel -nimiseen paikkaan, joka osoittautui Löydöksi. Aamiainen oli hyvää ja sitä oli riittävästi, ja paikan sisustus henki amerikkalaista maalaistunnelmaa – vaikkakin keinotekoisesti tehtyä. Ravintolan yhteydessä oli myös kauppa, jonka halloween-osaston olisimme tuoneet kotiin jos vain matkalaukkuihin mahtuisi rajattomasti.

Aamiaisen jälkeen kävimme Wal-Martissa tankkaamassa matkaevästä sekä muuta tarpeellista tavaraa. Takaisin tien päälle ja reilun tunnin ajon päästä saavuimme Clevelandiin. Lonely Planet vinkkasi käymään toisen maailmansodan aikaisessa sukellusveneessä USS Codissa, ja vinkki oli loistava! Kierros sukellusveneessä oli elämys, tosin ei ehkä suositeltavaa ahtaanpaikankammoiselle, sen verran kapeista putkista jouduimme sujuttautumaan.

Aivan sukellusveneen vierestä löytyi Rock ‘n Roll Hall of Fame, syymme pysähtyä Clevelandiin, eikä rokin mekka pettänyt. Ainoa moka oli, että mennessämme museoon oli aikaa sulkemiseen enää puolitoista tuntia, eikähän se riittänyt mihinkään. Ehdimme koluta perusnäyttelyn melko perusteellisesti, mutta kaikki erikoisnäyttelyt jäivät näkemättä ja pakollisessa gift shopissakin oli turhan vähän aikaa, vaikka se olikin auki puoli tuntia pitempään kuin itse museo. Liian lyhyestä ajasta tämä oli ehdottomasti yksi matkan kohokohtia tähän mennessä.

Kellon lähestyessä kuutta lähdimme hakemaan myöhäistä lounasta tai aikaista illallista ja löysimme jostain Clevelandin lähiöstä Michael’s Restaurant -nimisen pienen perheravintolan. Ruoka oli ok ja annokset valtaisia, mutta paikka ei ehkä ole etsimisen arvoinen. Hyvä niin, koska emme varmaan sinne uudestaan löytäisi.

Clevelandissa hylkäsimme tutun ja turvallisen I-90 tien ja lähdimme seikkailemaan toisella Erie-järven niemimaalle ja etsimään niemen kärjessä olevaa Marblehead Lighthousea. Majakan löysimme ja auringonlaskun punaiseksi värjäämässä illassa se oli hieno näky. Ajo majakalta takaisin olikin sitten vähemmän hauskaa. Minkäänlaista highwayta ei löytynyt läheltäkään ja lopulta ajoimme pimeässä pikkutiellä keskellä ei mitään…  Toledon läheltä löytyi vihdoin pelastus sivistyksen ja Comfor Inn -hotellin muodossa. Uupuneina kaaduimme sänkyyn melkein saman tien.

Aamulla nautimme hotellin aamiaisen johon kuuluivat itsepaistetut vohvelit, nam. Ruokakaupan ja kahvitankkauksen jälkeen teimme pienen kierroken Toledossa koska emme heti löytäneet takaisin moottoritielle. Indianan puolelle päästyämme päätimme tehdä “pienen koukkauksen” Michiganin puolelle. Siihen meni puolitoista tuntia. Amerikka on suurten välimatkojen maa ja se tuli taas todistettua varsin konkreettisesti. Saimme kuitenkin uuden osavaltion listaan ja hienot kuvat keskellä maissipeltoa joten viivytys ei jaksanut harmittaa.

Iltapäivällä saavuimme Chicagoon pahimpaan ruuhka-aikaan, liikenne kaupungin sisääntuloteillä liikkui mateluvauhtia. Meidän turistien verenpainetta ruuhka ei saanut nousemaan, oli liian kiire tuijottaa kaupungin skylinea suu auki. Pienen navigaattori-säädön jäkeen (James ei taaskaan ollut aivan yhteistyöhaluinen) majoituimme Travelodge-hotelliin, joka ei ehkä tasoltaan ole huikeinta tarjontaa mutta sijainti on ihanteellinen: Chicagon keskustan Loop-juna kulkee aivan hotellimme vierestä ja nähtävyydet ovat kävelymatkan päässä.

Lisää Chicagon ihmeistä ja kuvapäivitys tähän postaukseen seuraa myöhemmin, nyt on aika lähteä katsomaan kaupunkia!

mailit so far: n. 1200

osavaltiolaskuri: 7

Shoppailun sormiharjoittelu aloitettiin heti aamusta CVS pharmacyssa, “apteekista” tarttui mukaan lääkevaraston täydennyksen ja kosmetiikan lisäksi tietenkin matkaevästä:

Matka jatkui kohti Waterloon outlet-taivasta ja parin plaza-tankkauksen (ensin kahvia, sitten bensaa, prioriteetit olla pitää) ja pienen navigaattorin tarjoaman kiertotien jälkeen jäljellä oli vielä 3 tuntia tehokasta shoppailuaikaa. Ja tehokkaita me olimme, kuva puhukoon puolestaan:

Kun kaupat menivät jo kuudelta kiinni ja navigaattorin mukaan Niagaralle oli matkaa enää pari tuntia sai jälleen kerran maltillinen suunnitelma “yövytään jossain lähellä ja jatketaan matkaa aamulla” huutia ja muutama minuutti auringonlaskun jälkeen saavuimme Niagara Fallsin kaupunkiin. Majapaikka löytyi Comfort Inn -hotellista, tämän lähemmäksi putouksia ei pääse USA:n puolella yöpymään. Lievästä reissu-uupumuksesta (lue: kooma) huolimatta kävelimme sitkeinä sisseinä muutaman minuutin matkan putouksen reunalle ja siitä vielä Goat Islandille keskelle Niagaraa – ja se kannatti. Tuskin olimme saaneet pakolliset Taide Cuvat näpsäistyä valaistusta putouksesta kun suoraan vastarannalta alkoi ilotulitus. Mahtavaa että saivat sen järjestettyä ihan vain meitä varten.

Shown jälkeen saimme vielä lapioitua muutaman lusikallisen ruokaa kurniviin vatsoihimme Hard Rock Cafessa, joka onneksi on ihan hotellin kulmalla. Juurikaan pidemmälle ei olisi enää jaksanut kävellä. Me tädit paheksuimme liian kovalla soinutta musiikkia ja tarjoilija olisi voinut käydä yhden kerran vähemmän kysymässä onko kaikki ok mutta ruoka oli hyvää ja koko prosessi niin nopea että pääsimme äkkiä takaisin hotellille roikkumaan netissä nukkumaan.

Maileja: n. 390

Osavaltiolaskuri: 2

The road so far:

-Satu

Tämä blogi on viettänyt hiljaiseloa kun matkasuunnitelmat erinäisten elämäntilanteiden takia lykkääntyivät, mutta nyt roadtrip USA on vihdoin todellisuutta! Reissuun piti lähteä isompi porukka mutta lopulta jengi kutistui kahteen, Ameriikan ihmemaassa reissaavat nyt vain Jenni ja Satu. Eilen 6.8.2011 saavuttiin Bostoniin kello 18:20, 15 minuuttia aikataulusta etuajassa. Maahantulomuodollisuudet menivät npeammin kuin ikinä tässä maassa ja ennen kahdeksaa oli vuokra-auto ja Masspike-tie alla. Auton kanssa kävi pieni pettymys kun ei vuokraamossa ollutkaan enää yhtään Chevrolet Impalaa vapaana mutta onneksi saatiin sentään Chrysler alle eikä joku Nissan. Jenkkiauto se olla pitää kun roadtripillä ollaan!

Tarkoitus oli alun perin ottaa auto alle kentältä ja ajaa vain johonkin Bostonin ulkopuolelle motelliin, vaan kun tien päälle päästiin niin väsymyksestä ei ollut tietoakaan ja ruokatankkauksen jälkeen jatkettiin matkaa. Plaza jolla pysähdyimme näytti kovin tutulta ja yhtäkkiä tajuttiin että hei, me ollaan oltu täällä ennenkin! 2008 ajoimme Bostonista Hartfordiin Lifehousen keikalle ja kuinka sattuikaan, ollaan pysähdytty samalla taukopaikalla. It’s a small world…

Yöpaikan löytäminen osoittautui aavistuksen haasteellisemmaksi kuin oletimme, eli ensimmäisessä johon tulla tupsahdettiin ei ollutkaan tilaa Chickopeen Quality Inn ja Hampton Inn olivat molemmat täynnä, mutta jälkimmäisessä osattiin neuvoa meidät parin mailin päähän West Springfieldiin, jossa Clarion Hotel pelasti uupuneet matkailijat. Taukopaikalta löytyneellä kupongilla (Jenni löysi kupongin, Satu muisti respassa että se on olemassa ) saatiin huone vielä puoleen hintaan. Kuuma vinkki: kuponkeja kannatta siis bongailla, plazalta löytyneessä vihkosessa on tarjoushintoja lähes kaikkiin yleisiin motelliketjuihin ja alennukset eivät tosiaan ole ihan pieniä. Hotellia voi hyvin mielin suositella, huone on iso ja siisti ja sängyt mukavia (niin mukava että olisin voinut nukkua siinä vähän pidempäänkin…). Aamiainen kuuluu hintaan, tosin tätä kirjoitettaessa sitä ei ole vielä testattu.

Tänään suunnataan Waterloo Premium Outletsiin, shoppailua täytyy ehdottomasti päästä harjoittelemaan heti alkumatkasta. Siitä onkin sitten enää parin tunnin matka Niagaralle, joten huomenna nähdään matkan ensimmäinen Kohde isolla K:lla. Vieläkään ei ole oikein kunnolla iskenyt tajuntaan että ollaan ihan oikeasti täällä…

maileja: n. 100

osavaltioita: 1

The road so far:

-Satu

Läpimurto ja melko iso muutos suunnitelmaan kuitenkin tehtiin. Koko ajan on puhuttu että ajetaan New Yorkista San Franciscoon, sen enempää kyseenalaistamatta New Yorkia matkan alkupäänä. Oletus oli myös että sinne olisi halvin lentää. Ja sitten Jenni kysyi “Miksei me lähdetä Bostonista?”. Hyvä kysymys, niin miksei? Tarkistimme reitin, matkaa ensimmäiselle etapille Niagaralle tulisi vain 100 kilometriä lisää. Lennot Bostoniin ovat Icelandairilla samanhintaiset kuin New Yorkiin ja halvemmat kuin Finnairin lennot Nykkiin. Vielä suurempi yllätys olivat sisäiset lennot: San Franciscosta on yli 50€ halvempi lentää Bostoniin kuin New Yorkiin! Kun lisätään soppaan vielä se, että Boston on IHANA kaupunki ei päätöstä tarvinnut juurikaan miettiä. Palaverista puuttuneilla matkakavereilla on toki veto-oikeus, mutta ainakaan toistaiseksi ei säröääniä ole kuulunut.

New Yorkista ajetaan Buffaloon ja Niagaran putouksille. Reitin varrelta unohtui muuten Poughkeepsie, siellä käydään ehkä kans! (637km)

Siitä Chicagoon, mahdollisesti käydään matkalla myös Detroitissa mut nyt reitti simppelinä. (867km)

Chicagosta lähtee legendaarinen Route 66 jota seurataan (suurinpiirtein, varsinaista tietähän ei enää olemassa ole) aina New Mexicon Gallupiin asti. Mahdollinen käynti House on the Rockissa Wisconsinissa puuttuu tästä reitityksestä mutta sitäkin oli vähän tutkittava, ajomatka Chicagosta on n. 4 tuntia. Pistämme harkintaan. (2382km)

Gallupista lähdetään pyörimään pikkuteille aavikkoon, ensin niin sanottuun Four Cornersiin jossa voi seistä neljässä osavaltiossa yhtä aikaa, sitten Monument Valley ja Glen Canyon Dam. Koukka pohjoiseen on käynti Bryce Canyonilla, se ei ole pakollinen, mutta Satu ainakin haluaisi sinne kovasti. Viimeisenä mutta kaikkea muuta kuin vähäisimpänä tietenkin Grand Canyon (1173km)

Grand Canyonilta hilpaistaan Las Vegasin menoa ja meininkiä ihmettelemään (446km)

Ja Las Vegasista Death Valleyn ja Yosemiten kautta San Franciscoon (1019km)

Ai miten niin on liian aikaista suunnitella…? Nämäkin reititykset ovat edelleen alustavia ja varmasti mutkia tulee lisää matkaan, kunkin reissaajan mieltymysten mukaisesti, suuret linjat menevät kuitenkin todennäköisesti suuripiirtein näin.

Mutta jotain suuntaa-antavaa piti kehittää, ihan jo senkin takia että osataan vähän pistää rahaa säästöön. Luvut ovat tarkoituksella hieman yläkanttiin, ettei ainakaan aliarvioida budjettia.

Lennot (arvio perustuu kevään 2009 hintoihin)

Helsinki-New York-Helsinki 600€

San Francisco-New York 200€

Majoitus (21 yötä) 500€

Auto 1800€

Bensat 700€

Lennot ja majoitus ovat kustannuksia per nuppi, auto ja bensat sen sijaan jaetaan reissaajien määrällä, joka vielä tässä vaiheessa on epävarma. Peruskustannusten lisäksi kannattaa varmaan varata käyttörahaa ainakin 1000€