Sunnuntaina pidettiin ensimmäinen virallinen Matka Palaveri. Erinäisten logististen ym. ongelmien takia osanottajia oli tosin vain kaksi, mutta sen ei annettu haitata tahtia. Karttojen tutkimista, matkaoppaan lukua ja listaa siitä mitä kaikkea halutaan nähdä. Alkuperäisen 3 viikon sijaan taitaa reissu vaatia noin 3 kuukautta että kaikki ehditään käydä.
Läpimurto ja melko iso muutos suunnitelmaan kuitenkin tehtiin. Koko ajan on puhuttu että ajetaan New Yorkista San Franciscoon, sen enempää kyseenalaistamatta New Yorkia matkan alkupäänä. Oletus oli myös että sinne olisi halvin lentää. Ja sitten Jenni kysyi “Miksei me lähdetä Bostonista?”. Hyvä kysymys, niin miksei? Tarkistimme reitin, matkaa ensimmäiselle etapille Niagaralle tulisi vain 100 kilometriä lisää. Lennot Bostoniin ovat Icelandairilla samanhintaiset kuin New Yorkiin ja halvemmat kuin Finnairin lennot Nykkiin. Vielä suurempi yllätys olivat sisäiset lennot: San Franciscosta on yli 50€ halvempi lentää Bostoniin kuin New Yorkiin! Kun lisätään soppaan vielä se, että Boston on IHANA kaupunki ei päätöstä tarvinnut juurikaan miettiä. Palaverista puuttuneilla matkakavereilla on toki veto-oikeus, mutta ainakaan toistaiseksi ei säröääniä ole kuulunut.
Heips,
laittakaa bloginne blogilista.fi:hin, niin päivityksiä olis mukava seurailla! 🙂
Täällä tiedossa matka syksyllä -09 Route 66:a mukaillen Los Angelesista Chicagoon ja sieltä lentäen Bostoniin ja sieltä kotiin. Kova suunnittelu myös työn alla…
Matkakuume nousuun!